Tuossa tiistain estetunnilla listassa luki jo ennalta arvaamani hevonen, elikkä minun Veikkoiluni vain jatkuivat. Suuntasin tyytyväisenä harjailemaan ja varustamaan Veikkoa kaikessa rauhassa, josta sitten siiryttiin kentälle. Vaikka säät olivatkin olleet ihan hyvät, oli aiemmat viikot vietetty maneesissa kentän ollessa märkä, ja siksi ulkona olemiseen kesti taas jonkin aikaa tottua. Alussa keskityimme tasaiseen, Veikon kohdalla tarpeeksi rentoon ja rauhalliseen tahtiin, ja ratsastettiin paljon voltteja ja pysähdyksiä. Ihan aluksi Veikko tuntui hieman jäykältä, mutta vertyi suhteellisen nopeasti, ja toimi kääntäessä yllättävän kevyillä avuilla. Tein mahdollisimman paljon pysähdyksiä ja koitin saada Veikon kuuntelemaan pidätteitä jo ihan ensimmäisistä askelista lähtien. Ravaillessa otettiin alkuun maapuomien sarja, jossa otettiin käyntiin ensimmäisten puomien jälkeen, ja jatkettiin sitten käynnissä toiset. Veikko kuunteli hyvin, eikö kaahannut puomeille kertaakaan, mikä todella yllätti minut. Sama tehtävä tehtiin myös ravaten molemmat sarjat peräkkäin, säilyttäen tahdin energisenä mutta tarpeeksi lyhyenä ja terävänä.
Sitten aloiteltiin hyppyjä pienen innarin avulla. Edelliseltä estetunnilta Veikon kanssa oli jäänyt todella hyvä tuntuma hyppyihin, ja elättelin toivoa yhtä rennosta ja mukavasta tunnista tällä kerralla - mutta kieltämättä sain vähän jotain muuta. Innareiden "ylimpänä ystävänä" olin jo heittämässä hanskoja tiskiin kuullessani tunnin aiheen, mutta päätin innaria kauhulla katsellessani että nyt jos koskaan olisi aika selättää vihasuhteeni innareihin. Jotain niissä vain on, etten ole koskaan kyseistä harjoitusta hypätessä tyytyväinen itseeni. Aluksi lähestyttiin ravissa, ja tyyli oli sama kuin viimeksi: lähestyessä vauhti meinasi kiihtyä, mutta Veikko kuunteli pidätteet ja laukka ei jatkunut itsestään esteen jälkeen, vaan vasta kevyesti pyytäessä. Olin jopa jollain tasolla tyytyväinen meidän menoon- tahti säilyi, ja oma istuntakin menetteli aika-ajoin. Laukassa lähestyttäessä ongelmat sitten ilmenivät. Toisin kuin viimeksi, Veikko ei jaksanut odottaa, ja jokaisesta laukannostosta uhkasi kehkeytyä vauhdin siivittämänä jotain muuta kuin kaunista katsottavaa. Oma keskittyminen suuntautui varmaan sen 90% pidätteiden läpisaamiseen.
 |
| Jos ei tyylillä niin vauhdilla! |
Sitten otettiin käynnit samalla, kun toiselle pitkälle sivullle rakennettiin okseri ja ihan pieni ristikko. Väliin jäi n.7 laukka-askelta. Energiaa taas ihan kyllä riitti, ja tässä olikin se osa meidän tuntia jossa minulla alkoi mennä vähän metsään... Lähestyminen okserille oli ihan ok, mutta vauhtia oli vähän liikaa, ja hyppy lähti siksi kaukaa. Esteiden välillä vuorostaan laukka venyi parissa askeleessa liian pitkäksi, josta koetin korjata sitä ja rauhoittaa tempoa. Tempo pysyi taas hetken, mutta kaarteessa esteen jälkeen vauhti kiihtyi ihan liikaa. Kaarrettiin sitten lopulta niin, että puinen väliaita (jollainen noissa joissain kuvissa näkyy) oli suoraan meidän reitillä. Itse kai jotenkin valmistauduin että Veikko väistää, mutta se koittikin hypätä pitkittäin aidan yli. Veikko päätyi polvilleen ja itse sukelsin laudanpalojen sekaan- aidasta tuli lopulta lautakasa... Itse en kyllä vaan tajua mitä siinä tarkalleen ottaen edes kävi! Selvittiin molemmat kuitenkin kutakuinkin vain säikähdyksellä, käsi ainoastaan jäi vähän väliin. Hetki käveltiin, jonka jälkeen koetettiin uudestaan. Tällä kertaa hyppy tuli suht. hyvään paikkaan, ja vauhti pysyi melko tasaisena.
Kokonaisuudessaan on kai vaan myönnettävä että kouluratsastus on enemmän omaa alaa... Veikko on kyllä todella hieno, ja tuli tälläkin tunnilla joitain hyviä hyppyjä, vaikka kokonaiskuva olikin vähän mitä oli. Viime kerralla estekauden tunti 1/3 Veikolla meni vaan niin paljon paremmin kuin nyt, mutta ainakin tästä suunta on vain ylöspäin- ihan kirjaimellisestikin. Jos nyt tiistaina koitettaisiin pysyä vielä viimeinen estekerta satulassa!
 |
| "Liito-orava" tyylillä... Josta sitten hetki tämän jälkeen tulinkin alas :P |
 |
| Kuvasta voinee päätellä kaiken tarvittavan |
 |
| Vikaan hyppyyn olinkin sitten tyytyväinen- ja hyvä niin, että epäonnistumisen jälkeen jää vielä ihan hyvä tuntuma päälimmäiseksi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti